keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 2 Luukku!


<3

Heippa!

Aluksi on pakko pahoitella, että tänne ei ole kirjoitettu mitään todella pitkään aikaan :( On ollut todella kiireinen syksy koulun ja kisojen kanssa. Asia tulee kuitenkin muuttuman! Minulla eli Olivialla on nyt tämä jakso koulussa aika helppo, joten jää aikaa kirjoitella tännekkin. Yritän tehdä postauksen vähintään kerran viikossa! :) Toivottavasti joitain kiinnostaa vielä seurata ja lukea meidän blogia!
Eli tosiaan päätimme pitää blogissa joulukalenteria 24. päivä saakka. Aloitamme tämän päivän myöhässä, mutta perempi myöhään kun ei milloinkaan! ;) Ajattelin nyt kertoa aluksi ihan kuulumisia, kun ei tosiaan pitkään aikaa täällä meistä mitään kuulunut.
On tapahtunut niiiiiin paljon kaikkea, että en edes tiedä mistä aloittaa...
Hortensia <3

Kiitos näistä ihanista kuvista Ritva <3

Hepat voivat yleisesti ihan hyvin. Kaikki ovat nyt olleen onneksi kunnossa ja toivottavasti pysyvätkin. Meillä ei ole kotona nyt "kuin" 4- hevosta, koska Hortensia on muuttanut marraskuun alusta Nuuksiion Nipsulle treeniin.
Hortensia on mennyt siellä ihan hyvin. Aluksi oli hieman ongelmia sen sopeutumisessa niin isoon talliin meidän pikku tallin jälkeen, mutta tilanne näyttää nyt rauhottuneen. Nipsu ratsastaa sillä noin neljä- viisi kertaa viikossa ja käyn iste viikonloppusin ja viikolla kerran Nipsun tunnilla. Keela on ollut nyt marraskuusta lähtien itse treenaamassa ulkomailla, joten olen käynyt Hortensuan kanssa Nipsun tunneilla. Jatkamme kuitenkin keelan kanssa heti hänen palattuaan! :) Hortensia on oppinut laukanvaihdot ja laukka- ja ravisulut. Tavoittena on ensikaudella pääsät starttaamaan joku vaativa B rata. Moni on kysynyt miksi en hakenut maajoukkueeseen ja syyksi olen sanonut, että haen vasta kun heppa ja minä ollaan ihan täysin valmiita. :)



Donnen kanssa ollut kilpa"ura" on tullut nyt tiensä päähän... Loppu kausi meni super hyvin! Saatiin HIHS Future Cup Finaalissa 2. sija, ESRAn joukkue jossa olimme sai Hopeeta ja saimme myös Halli- SM hopeeta ennätys prosentein huippu hyvällä radalla! En voisi olla onnellisempi, että olen saanut kilpailla tämän 3 vuotta maailman parhaimman ponin kanssa!
 Moni ystävistäni on iloinen kun "joutuu" siirtymään junioreihin. Itse en ole ihan varma pitäisikö nauraa vai itkeä. Voisin ilomielin kilpailla poneissa vielä ensi kaudenkin. :( Olen oppinut niin paljon Donnen kanssa, ettei sitä voi edes sanoin kuvailla. Se on ollut paras kilpakumppani mitä voi toivoa <3 Nyt Donne saa opettaa uutta ratsastajaa ja viedä häntä kohti unelmiaan! Eli siis löysimme Donnelle mahdollisesti uuden ratsastajan tuleville kausille, mutta en kerro siitä nyt vielä enempää.. ;) Joku päivä kirjoitan vähän enemmän Donnen ja mun yhteistä kausista <3
HIHS <3 Kiitos kuvasta Miranda Saarisalo
Niin sulonen :3

paras <3




Paras Kaveri <3


Ei mennyt ihan huonosti halli-SM viikonloppu


Vincent ja Celtic ovat myös olleet nyt ihan kunnossa. Melina ja Vini pääsivät myös suoraan maajoukkueeseen lapsiratsastajana. He ovat päässeet vuodessa 100cm tasolta mj tasolle :O Ihan huippu kausi ollut ja toivottavasti tulee vielä monta lisää <3 Celtic on myös hypännyt todella hyvin pitkän onnettomuudesta johtuvan sairasloman jälkeen. :) Se on myös niin ihana hevonen. Itsekkin uskalsin sillä hypätä tuossa apri viikkoa sitten jopa 70cm ristikion yli :O Mielstäni se oli ainakin 140cm korkea, mutta Melina "murskasi" ne fantasiat kertomalla sen todellisen korkeuden. :D Me ollaan siis saatu myös oma estekalusto ja Cinna on käynytkin nyt meillä hypyttämässä Melinaa. Celticillä käy ma ja ti yksi harrasteratsastaja liikuttamassa sitä, niin Melinalle jää vähän enemmän aikaa kouluun ja myös kavereille silloin tälloin :)

Celtic lentää 

Lentsikka 

Vincent <3
Ehdottomasti mun lempi kuva!!<3 

Huomenna sitten taas uusi postaus! :) Jos on jotain aiheita mistä haluaisi lukea, niin ehdotuksia vaan tulemaan!! Yritetään toteuttaa kaikki ideat :)!!

-Olivia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti